Perjantaivideo: Vähemmän projektipäälliköintiä, kiitos!
13 Tam
Kommentoin videoblogissa Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkion näkemyksiä ohjelmistoprojekteista 27.12. Kauppalehdessä. Alkio peräänkuuluttaa päälliköinnin lisäämistä. Ei näin.
13 Tam
Kommentoin videoblogissa Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkion näkemyksiä ohjelmistoprojekteista 27.12. Kauppalehdessä. Alkio peräänkuuluttaa päälliköinnin lisäämistä. Ei näin.
11 Mar
Pohdin videossa ohjelmistokehityksen ostajan ja toimittajan suhdetta Korjaamon vanhasta spårasta käsin. Koska kilpailuttaminen kannattaa?
29 Hei
Ohjelmistoprojektin suunnittelussa käytetään yllättävän vähän aikaa ja vaivaa ominaisuuksien priorisointiin. Kun prioriteetit eivät ole kohdallaan, jäät paitsi sinulle kuuluvista rahoista.
Teet ohjelmistostasi kolme versiota kahden vuoden aikana. Ensimmäisestä versiosta puuttuu mahdollisuus tilata, toisesta versiosta puuttuu mahdollisuus muuttaa tehtyä tilausta. Vasta kolmannen version kohdalla saat rahaa sisään, eikä asiakaspalvelusi ruuhkaudu. Silti ensimmäinen versio sisälsi makean kilkkeen, jolla asiakkaasi voi seurata kenelle hän soittaa eniten.
ROI:n perusteella tehty priorisointi olisi pakottanut projektitiimin sisällyttämään tilaustoiminnot jo ensimmäiseen versioon, jolloin olisit saanut tilauksia täydellä automatiikalla vuoden verran enemmän. Laske huviksesi, mitä se tarkoittaa euroissa.
Arkisesti 80/20 sääntönä tunnettu Pareton periaate pätee ohjelmistokehityksessäkin. 20% ominaisuuksista tuottaa 80% hyödyistä. Tilanne on monesti vielä karumpi. Jo vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen mukaan 45% ohjelmistojen ominaisuuksista on sellaisia, joita ei koskaan käytetä.
Jätä vähemmän tärkeät ominaisuudet viimeiseksi. Silloin tiedät, että saat ohjelmistosta toimivan ja tuottavan version hyvissä ajoin ennen joulumarkkinoita. Voit jopa päättää, ettei kaikkia suunniteltuja ominaisuuksia sittenkään toteuteta.
8 Hei
Kuinka paljon aikaa ja vaivaa käytät varmistaaksesi, etteivät työntekijäsi tee virheitä? Puolet työajastasi? Enemmän?
Johtajana tehtäväsi on innostaa, auttaa asettamaan korkeita tavoitteita ja tukea tavoitteiden saavuttamisessa.
Varmistelu ja oman selustan turvaaminen syövät tolkuttoman suuren osan johdon ja työntekijöiden työpanoksesta. Ei töissä saa mokata, eihän?
Lopeta varmistelu ja anna työntekijöidesi epäonnistua. Anna heidän tehdä virheitä. Se on ainoa tapa varmistaa, että työntekijäsi voivat onnistua!
Älä vaadi selityksiä, vaan tarjoa turvaverkko. Työntekijäsi saavat keskittyä tuottaviin töihin ja uuden luomiseen. Heidän ei tarvitse käyttää energiaa oman selustansa turvaamiseen. He oppivat, ettei selittely auta.
Kaikki uusi sisältää aina riskin. Välillä riskit realisoituvat, eikä sille voi mitään. Kunnon kömmähdykset kuuluvat asiaan ja ne pitää hyväksyä.
Anna-Maijan projekti räjähti käsiin. Teetkö hänestä varoittavan esimerkin vai kiitätkö hyvästä työstä ja autat seuraavan projektin käyntiin?
Suurin osa ihmisistä haluaa kehittää omaa työtään ja tehdä asiat paremmin. Aina kaikki ei suju kuten FST5-kanavalla, joten virheliikkeiden salliminen on ainoa keino mahdollistaa työntekijöistä itsestään lähtevä muutos kohti parempaa.
17 Kes
Jakkupukutätien armeija katselmoi 7,5 tuuman dokumenttipinoa. Alisteiset konjunktiot ja rinnasteiset lauseet laitetaan järjestykseen. Kuullostaako tutulta? Määrittelyn voi tehdä paremmin, helpommin ja nopeammin. Katso video, kuulet miten!
26 Huh
Erään vaimo oli jo pitkään valittanut, että olohuoneessa tuntui vetoa. Mies huomasi, että lattialistan alta tuuli pakkasilmaa sisälle.
Kun hän repi listan irti, hän huomasi, että koko lattia oli vajonnut lähes sentin seinään nähden.
Seuraavaksi selvisi, että talon alla oli kasapäin rakennusjätettä, joka painui vähitellen kasaan. Koko koti oli valumassa alamäkeen.
7 Huh
Mikä liikennemerkki oikeuttaa u-käännökseen moottoritiellä? Vastaus: Se kilpi, jossa lukee “TURKU 10″.
Mutta oletetaan hetki, että Turkuun ei olisi vieläkään saatu aikaan moottoritietä. Tai tilanne olisi monien mielestä vieläkin parempi: sinne ei olisi Helsingistä tietä lainkaan!
Erään nimeltä mainitsemattoman Ilkka Kanervan seuraavat syntymäpäivät lähestyvät. Hehtolitra megakalliisiin bileisiin tottunutta Helsingin kermaa haluaa ehdottomasti reissata Turkuun taas tammikuussa. Aikaa on enää 10 kuukautta.
Oletetaan edelleen, että Tiehallinnon leivissä on kaksi huippuinsinööriä. Ensimmäinen on nimeltään Pentti Pedantti ja toinen on Keijo Ketterä.
Miekkosten pomo, Ilkka Isoherra pyytää molemmilta suunnitelmaa. Miten saataisiin tehdyksi mahdollisimman nopeasti 8-kaistainen moottoritie Helsingistä Turkuun “vähä tota niinku Pohjois-Korean malliin”.
Uusimmat kommentit