Davidin ja Goljatin taisto teknologian mullistamalla työpaikalla

20 Tam

Journalistiikan tutkijatohtori Turo Uskali kirjoitti 7.12.2011 Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla viidennestä valtiomahdista, eli verkottuneiden yksilöiden toiminnasta. Hän kuvaa tavallisten kansalaisten järjestäytymistä Facebookin ja muiden sosiaalisten medioiden avulla mm. näin:

Myös Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008, teekutsuliike ja Eurooppaankin levinneet Wall Street -mielenosoitukset sekä Britannian viimekesäiset laajat levottomuudet ovat hyviä esimerkkejä viidennen valtiomahdin yhteiskunnallisista vaikutuksista. Vaikutukset voivat luonnollisesti olla sekä myönteisiä että kielteisiä.

Uutismediat ja valtiovalta eivät ole yksin uuden mahdin armoilla. Jokainen tietotyöläinen on saanut huomata omassa arjessaan, että kollegoiden keskenään jakama tieto on ajankohtaisempaa ja rehellisempää kuin työnantajan virallinen viestintä. Töiden organisointi sujuu kivuttomammin epävirallisia kanavia pitkin.

Työntekijät ovat kautta aikain vaihtaneet sotatarinoita perjantaioluiden äärellä, seminaareissa ja vesiautomaateilla. Kun nämä puheet siirtyivät verkkoon, osa tiedosta lähti leviämään holtittomasti. Harvalla meistä on Facebookissa vain yksi kaveri.

Informaatioasymmetrian purkautuminen tuhoaa yritysten jähmeitä valtarakenteita, josta syystä monet suhtautuivat aluksi nuivasti Facebookin käyttöön ja epämuodolliseen tiedon jakamiseen. Edelläkävijät ymmärsivät, ettei verkottuneiden yksilöiden esiinmarssia pysäytetä ja vaihtoivat leiriä. Goljat siirtyi Davidin puolelle.

Salassapito- ja kilpailukieltosopimusten keskellä elävälle yritysjohtajalle verkkohölöttäminen on punainen vaate.

Siinä missä uutisten lukeminen on siirtynyt kavereiden jakamien linkkien varaan tietyn lehden verkkosivujen selaamisesta, uuden osaamisen hankkiminen on kokenut oman murroksensa. Työnantajan järjestämät koulutukset ovat ysäriä. Itseään kunnioittava konsultti hakee tiedot samoilta lähteiltä, joista kouluttajat ammentavat sanomisensa.

Maksan mieluummin työntekijöideni itse etsimät ja valitsemat työkalut, kirjat ja kurssit kuin yritän päättää heidän puolestaan. Otimme jo vuosi sitten käyttöön yrityksen sisäisen Facebook-korvikkeen hiljaisen tiedon jakamista ja vahvempaa yhteisöllisyyttä varten. Nämä ovat pieniä askelia kohti entistä avoimempaa ja liberaalimpaa Houstonia. Toivon voivani motivoida houstonlaisia ottamaan yhä enemmän vapautta ja vastuuta oman työnsä ja osaamisensa kehittämiseksi.

P.S. Viittasin alussa Hesarin kirjoitukseen. Luen maamme päälehteä erityisellä pieteetillä, sillä olemme juuri saaneet päätökseen merkittävän projektin heidän kanssaan. Lue case-kuvaus sivuiltamme.

Comments are closed.