Perjantaivideo: Enemmän naisia IT-alalle
15 Hei
Miksi markkinointi ja mainonta vetää naisia puoleensa kärpäspaperin lailla, mutta IT-alaa vieroksutaan? Onko kyse ennakkoluuloista, palkkauksesta vai työn sisällöstä?
4 vastausta artikkeliin “Perjantaivideo: Enemmän naisia IT-alalle”
Trackbacks/Pingbacks
-
-
14. Lok, 2011
[...] kesällä videoblogissani naisten niukkuudesta IT-alalla. Koska tilanne ei ole syksyn myötä parantunut luin innoissani HBR:n OnPointissa julkaistun [...]
Kommentoi
Hei Tomi,
minähän olin tekninen kirjoittaja, ja toivoisin vieläkin olevani, mutta en niillä ehdoilla, kuin millä olin aiemmin. Minähän en muiden naisten mielipiteitä asiasta tunne kuin sen verran, mitä (kaksi, eli harvat) naiset emoyhtiössä kertoivat. En siis voi yleistää naisten kokemuksia, ennakkoluuloja, pelkoja tai toiveita mitenkään.
Palkkani oli talon huonoin, mutta se ei ollut olennaista kuin siltä osin, että sillä ei tullut mitenkään toimeen, mutta tässä mennäänkin jo laittomuuksiin, joten se jää omaan arvoonsa. Se ei ansaitse huomiota siksikään, että olisin ilomielin jatkanut samaa hommaa samalla pienellä palkalla, jos muuta asiat olisivat olleet kunnossa.
Kyse ei ollut työn sisällöstä, vaikka tietysti en ollut koodari, vaan ainoastaan tekninen kirjoittaja. Sanon “ainoastaan”, sillä se oli se, mitä toimenkuvastani yrityksessä sanottiin. Minun työni oli kaikista vähäpätöisin, sekä ihmisten puheessa että myös käytännössä: mistähän leikattiin kun tuli kiire? Tein palkatta helppejä kotona yöllä, että tekemäni työni jälki olisi sellaista, että siihen viitsii vetää oman nimensä alle.
Suurin syy siihen, miksi pelkään, vaikka se vetääkin puoleensa (kun kerran osaan osapuilleen kirjoittaa), on siis yrityskulttuuri. En halua riidellä, mutta ei ole kyse minun (naisen) ennakkoluuloista, vaan tässä tapauksessa oli kyse miesten tai ainakin “heidän” ennakkoluuloistaan.
Kenen eteen se lehtiö sysättiin kun tarvittiin sihteeriä? Kuka oli se, joka kävi kahvi- ja pullakaupassa? Miksikö? No koska sinun palkkaksi on pienin, eihän kannata isommalla palkalla ketään kauppaan lähettää… No antakee lisää liksaa
Pikkujoulun iltapäiväsaunasta ainut nainen heitettiin asiakkaiden nähden ulos: “Tää on poikien saunailta”. Asiakastilaisuudessa vietin 5 tuntia yksin saunassa, sillä en kelvannut joukkoon edes pyyhe ympärillä.
No, nämä ovat vain atomistisia esimerkkejä, mutta nyt minulla kyllä on ennakkoluuloja. Pyrkiessäni paikkaan ei ollut, ja naivi olin, kun ajattelin, ettei sukupuolella ole väliä. Ai niin, mainitsinhan tyttökalenterin, -puheet ja meilit? Minulla on muuten parempi “huumorintaju” kuin pojilla tässä asiassa nykyään.
En halunnut jäädä ulkopuolelle, eivätkä he ainakaan aikoneet sitä lopettaa. Huomasin kyllä, miten päädyin yleiseltä spostijakelulistalta (= Safe search off) siistitylle listalle. No, töitähän minä tietenkin olinkin tullut tekemään enkä olemaan jonkin yhteisön osa…
Pomon tapa motivoida oli puhua bonuksista. Kun selitin hänelle, ettei minua raha motivoi (ainakaan pikku prosenttiset pikkuruisesta palkastani) enkä ole Pavlovin koira, vaan ajatteleva ja tunteva ihminen, sain kuulla, etteivät tunteet kuulu työpaikalle. Ei ilmeisesti myöskään ammattiylpeyden tai innostumisen tunne… Tarkkaa oli, miten päin pöytäni on, saanko pitää Väestöliiton julistetta sermini sisäpuolella ja että iltahommiin ostetaan vain kaljaa, ei siideriä ja ettei naisten toiletin kaapissa saa olla siteitä.
Minulla on todellakin pelkoja, suorastaan fobioita
mutta veri vetää takaisin. Onneksi te ette ollenkaan kaikki ole kuin yllä kuvaamani keskenkasvuiset.
Tiivistäen, minun kohdallani (tai näiden kahden muunkaan kohdalla, joista osaan sanoa) ei kyse ole merkillisistä merkeistä, lapsenhoidosta, palkastakaan, eikä oikeastaan kommunikoinnistakaan – tai siis on, tavasta, jolla kommunikoidaan. Kyse on yrityskulttuurista ja työilmapiiristä, siitä, että vaikka jotkin naiset osaavatkin olla hyytävän suoria puheissaan, moni nainen ei ole. Vaikka työpaikalla täytyy voida välttä väärinkäsityksiä ja näin ollen puhua selkeästi, töksäyttäminen, “sä oot ihan väärässä” -mentaliteetti jne. ovat omiaan lisäämään monen, joskaan ei kaikkien naisten, hiljaisuutta, vetäytymistä ja kokouksen jälkeen jupisemista. Tai alan karttamista?
Kun kerron naisille mitä ammatikseni tein ja varsinkin siitä, että naisia ei paljon ollut palkkalistoilla, he reagoivat kuin olisin ollut autoverstaalla tai Puolustusvoimissa: “Eiks ne o vähän sellasii.. nörttejä, jotka on liimaset hiukset valuen pitkin mustaa teepaitaa kattonu silmät soikeena “sellasii” saitteja, niinku pojat on poikii, ja sillee?”
Naisten kannalta luulen, että it-puljulla ja it-puljulla on eroa. Luultavasti kaikki tytöt eivät sitä tiedä. Asuessani Otaniemessä vallitseva tyyppi näytti olevan yökaudet pelaava, kuvia warettava epämiellyttävästi puhuva mies. Millaista on keskiasteella? Jos näitten kanssa pitäisi olla suljettuna samaan huoneeseen 8 tuntia päivässä… huh. Jos tämä on kuva, jonka tytöt saavat hakiessaan opiskelemaan, en ihmettele, ettei tuo sosiaalinen ympäristö houkuttele.
Romaanini olisi voinut tiivistääkin, mutta saatpahan ainakin rehellisen kuvan siitä, miten asiat koin ja koimme. Minulla on vieläkin puljun työntekijöilleen teettämiä kauluspaitoja. Ne ovat kokoa XXL. “Ei yhdelle tai kahdelle naiselle kannata teettää eri paitoja.”
Ei ne yksittäiset teot, vaan se kokonaisasenne.
Hei Tomi,
hyvä aihe. Tässä ilmoittautuu yksi nainen, jonka sydän palaa alalle (takaisin). En edusta kaikkia naisia, ja tunnenkin naisten, joka ei tietenkään ole homogeeninen ryhmä, ajatuksia aiheesta vain itseni ja kahden muun kannalta.
Palkka (meidän kaikkien) oli laittoman pieni, mutta se ei silti ollut, kuten arvelitkin, motiivi mihinkään suuntaan. Työn sisältö itsessään oli varsin motivoiva, ja itse pysyin töissä sen sisällön takia, alistavasta, nöyryyttävästä ja epäreilusta työilmapiiristä ja lapsellisesta yrityskulttuurista huolimatta.
En voi yleistää, mutta voisin kuvitella, että nörttiys sinällään ei välttämättä ole syy kaihtaa IT-alaa, vaan lähinnä miesvaltaisen alan _tapaan_ kommunikoida. (Itse olin maantieteellisen yksikön ainoa nainen.) Kun naisia on vähän tai vain yksi, yksilöityvät erot henkilökohtaisiksi sen sijaan, että ne nähtäisiin ryhmien välisiksi eroiksi. Ne myös helposti muuttuvat muotoon “eroavaisuus” = “negatiivinen asia” sen sijaan, että olisivat tasapuolisuutta tai rikkaus. Johtajana ja johtamiskulttuurin tutkiskelijana tunnet tietenkin ilmiön paremmin kuin minä.
On vaikeaa olla tienraivaaja. Helpompaa olisi tulla töihin yritykseen, jossa on vakiintunut ja näin ollen arkipäiväiseksi muuttunut eri sukupuolien ja muiden kulttuurien traditio.
Kokemuksesta sanon, että ei ole sinänsä ikävääkään olla miesvaltaisella alalla ainoa nainen, mutta kyllä siinä “poikamainen huumorintaju” tai ainakin sen sietokyky kasvaa. Se ei välttämättä ole miellyttävä asia, vaan välttämättömyys, ellei halua joutua “toiseksi” tai ulkopuoliseksi omassa työyhteisössään. Yksinäisen äänellä on vaikea piipittää mitään uskottavasti oppositiosta, ja vähintäänkin se vaatii hitosti uskallusta, jopa porukallakin, saati sitten yksin.
On selvää, että sivistyneissä yrityskulttuureissa ei niihin onglemiin törmääkään, joihin minä olen joutunut tutustumaan.
Opiskelijaikäisten tyttöjen kannalta kun katsoo asiaa, voin ainakin tarjota selitykseksi kokemustani Otaniemen-asumiseni ajoilta. Vaikka erittäin älykkäitä ja sivistyneitä, hyvillä arvoilla varustettuja teekkareitakin oli, he eivät paljon melua itsestään pitäneet. Pääosassa näyttäytyi loputon mustapaitaisten, hiuksensa viime kuussa pesseiden, yön ja viimekin yön läpeensä pelanneiden sosiaalisesti lapsellisten nuorten miesten armeija. Juttujen taso ei yltänyt Äpyn tasolle, vaan pyöri pelaamisen ja waretetun kuvamateriaalin ympärillä… houkuttelevia tulevia työtovereita, ja varsinkin pomoja
[Nimimerkillä teekkarin jos kyllä yylipastokoodarinkin kanssa kotia pitänyt;)]
En pysty uskomaan, että kaikkia naisia pelottaisi kummalliset koodit ja merkit, puhumattomuus tai kotityön kasaantumisen pelko. Meitä mainitsemaani kolmea yhdistää marmatus siitä, että koska emme kuitenkaan olleet koodareita vaan teknisiä kirjoittajia, käyttöliittymäsuunnittelijoita, lokalisoijia yms., olivat jotkut meistä ne firman vähäpätöisimmät, joilla oli surkea liksa ja mikä pahinta, vähäpätöisin sopukka myös kanssatyöläistemme eli koodarien silmissä, vaikka muuten tultiinkin hyvin toimeen. Piti vain hyväksyä, etteivät miehet pystyneet parempaan. (Sorry) Päättäjät väheksyivät puuhaa aivan avoimesti sekä puheessa että käytännössä. Halua sitten siinä olla alalla…
Kukaan ei halua jatkuvasti olla perustelemassa tarpeellisuuttaan tai ihmisarvoaan vaan uskon naisten kuin monen miehenkin kokevan, että tullessaan arvostetuksi luotettavaksi kokemillaan mittareilla työtyytyväisyys kasvaa paljon enemmän kuin bonuksia nenän edessä heiluttelemalla.
Sosiaalinen ulossulkeminen on realistinen pelko. Eri sukupolviin kuuluvien naisten syissä “karttaa” IT-alaa voi myös olla eroja. Nuorten parissa yritetään keskittyä koulutukseen ja asenteisiin. Keski-ikäisenä on ehkä oppinut arvostamaan muita aspekteja kuin palkkaa tai statusta. Ihmisarvoinen elämä ja mahdollisuus vapaa-aikaan ja sen rahoittamiseen on tietenkin arvossaan, mutta hillittykin harrastaminen kelpaa jos työ ja arki on siedettävää, ehkäpä jopa palkitsevaa.
“Ai niin Manne, naistenhuoneen kylppärinkaapissa ei saa säilyttää siteitä. Mitä nyt ihmiset ajattelevat!!” (Ei ne mun kyl o, ne oli siel kun taloon muutettiin ja oon ainoa, joka sitä toilettia käyttää – ketä ne siellä haittaa, miehiä vai?)
Onnea ja menestystä Houstonin vallankumoukselliselle sp-politiikalle. Kohta innostun kirjoittamaan jotain paperia yliopistolle teistä.
Hei,
Kiinnostavaa pohdintaa.
Minusta täytyy lähteä siitä, miten saataisiin enemmän naisia hakeutumaan alan koulutukseen, koska siltä pohjaltahan työelämään tullaan. Sukupuolijakauma näkyy jo alan oppilaitoksissa (DI-puolella vielä selkeämmin kuin yliopistolla), ja siinä kohtaa kun opiskelualaa mietitään nuo lapsenhoitokuviot ym ovat vielä aika kaukaisia asioita. Itsekin päädyin alalle melkeinpä sattumalta enkä olisi lukioikäisenä osannut kuvitella tätä alaa opiskelevani.
Ehkä palkkaus ja työllisyystilanne ovat sellaisia asioita, mitä nuoret (naiset) eivät opiskelualaa valitessaan pohdi kauheasti. Tai ne eivät paina niin paljoa vaakakupissa. Nehän ovat kuitenkin tämän alan etuja.
Ehkäpä koko alan imagolle pitäisi tehdä jotain. Voisi levittää ilosanomaa, että ala ei (ainakaan hyvissä työpaikoissa) vastaa stereotypioita liimaleteistä poteroituneina kammioon nysväämään. Eihän moni tiedä, millaista se työskentely on käytännössä ellei ole tuttuja tai sukulaisia alalla.
Ainakin itse olen monissa softapuolen tehtävissä kokenut työskenteleväni hyvin paljon myös ihmisten kanssa, en vain koneiden ja koodin parissa. Vaikka pitää olla teknistäkin kompetenssia ja urapolku tyypillisesti lähtee koodaushommista, niin tehtäviä löytyy moneen lähtöön ja muillekin osaamisalueille on sijaa kuin koville koodareille. Tosin minulla onkin kai sitten ollut tuuri löytää hyviä työnantajia ja työyhteisöjä työurani varrella ja olen onnistunut välttymään yllä kommentoidun kaltaisilta huonoilta kokemuksilta.