Älä välttele jälkiviisauden tulvaa
30 Kes
Organisaatioilla on tapana pyrkiä kehittämään toimintaansa. Moni onnistuu.
Useimmat menestystarinat ovat seurausta poikkeusyksilöiden rohkeudesta ajatella asioita uudella tavalla. Avainsana on arjen rohkeus. Koska yleensä kaikki tuntevat ongelmat ja itsestään selvät ratkaisut, ongelmat ratkaistaan yleensä joukkoajattelun hengessä itsestään selvimmällä tavalla.
Uudella tavalla ajattelemisen ongelma on muiden ajattelun kyseenalaistaminen. Kun ympärillä istuu joukko nyökkäilijöitä, jotka jumiutuvat toistamaan samaa mantraa, on vaikeaa korottaa ääntä ja ehdottaa jotain ihan muuta.
Sitä pelkää löytävänsä itsensä parkkipaikalta.
Useimmissa organisaatiossa kukoistaa myös jälkiviisauden kulttuuri, jossa toiminnan kehitykseen vaikuttavat näkemykset jaetaan mieluimmin jälkikäteen. Jos siis haluaa välttyä jälkiviisauden tulvalta, kannattaa tehdä niin kuin ennenkin, tai kuten muut sanovat.
Tämän seurauksena ohjelmistokehitys tapahtuu yhä liian usein konsensustulevaisuuden pohjalta sen sijaan, että valittaisiin jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden salliva kehitystapa. Monivuotinen projekti aloitetaan lyömällä lukkoon jäykkä kehys, jonka puitteissa sitten edetään sivuilleen katsomatta.
Projektin valmistuessa useimmat näkevät, että lopputulos vastaa kolme vuotta sitten vallinneen tilanteen vaatimuksiin ja vastaa siten tilattua. Harmillista on vain se, että harvalla alalla liiketoiminta on riittävän pysähtynyttä tallustaakseen riittävän hitaasti jäykän kehitystyön tahdissa. Jäykkä kehys on varastoa, joka on paitsi kustannus niin myös vanhentunut.
Vaikka olisi suotavaa, että ostajat osaisivat vaatia parempaa, on todennäköisempää, että ohjelmistoalan muutos käynnistyy vasta sisäisten paineiden kasvaessa.
Käynnissä oleva liiketoiminnan monimutkaistuminen ja prosessien muuttuminen ovat laajemmin tarkastellen ohjelmistoalan etu.
Koko alan on pakko muuttua ketterämmäksi.
Oikein hyvää kesää. Tervetuloa Hankoon – täältä saa arjen rohkeutta. Palataan elokuussa.



Ei kommentteja