Takinkääntäjät aliarvostettuja
26 Hel
Törmäsin pari päivää sitten poikkeukselliseen johtajaan. Hän haluaisi vaihtaa bisneksensä suuntaa.
Mutta sepä ei olekaan niin helppoa. Kaikki vastustavat uudistajan aikeita: firman hallitus, työntekijät ja jopa kotiväki.
Hallitus vetoaa strategiaan, joka on lyöty lukkoon vasta viime syksynä. Eihän sitä pidä mennä noin vain romuttamaan.
Työntekijät ovat tietenkin kauhuissaan, koska uusi bisnes vaatisi uusia taitoja. Myös ammattiliittojen sementoimia asenteita pitäisi hiukan tuunata.
Johtajamme elämää vaikeuttaa ilmiö, jota kallonkutistajat kutsuvat johdonmukaisuuden laiksi.
Kanadalaiset psykologit Knox & Inkster tutkivat vuonna 1968 pelureiden käytöstä raviradalla. He huomasivat mielenkiintoisen asian:
Pelurin usko oman hevosensa voittoon vahvistui heti, kun hän oli lyönyt vetonsa. Silti mikään ei ollut muuttunut. Hevonen oli sama. Rata oli sama. Säätilakin oli ennallaan.
Syy tällaiseen epäloogiseen käytökseen piilee syvällä meissä jokaisessa. Kun joku on kerran ottanut jonkin kannan (vieläpä julkisesti), hänelle syntyy kova paine toimia aikaisempien puheidensa tai tekojensa mukaisesti.
Samasta syystä mies alkaa lukea Tekniikan Maailman koeajoja entistä innokkaammin, kun hän on jo tilannut uuden auton. Hän hakee vahvistusta päätökselleen.
Johdonmukaisuuden merkitystä on helppo demota päinvastaisella esimerkillä. Mitä luulet, että ihmiset tuumisivat, jos vaihtaisit esimerkiksi puoluekantaasi kerran viikossa?
Lähimmäisesi päättelisivät aika pian, että olet aivan oikeasti menettänyt järkesi. Johdonmukaisuuden puute on tyypillinen kajahtaneen tunnusmerkki.
Sodat ovat kalliita esimerkkejä siitä, miten johdonmukaisuuden laki toimii.
Kun USA on kerran törmännyt Irakiin ja Afganistaniin sotimaan, se ei voi tulla sieltä pois. Se olisi liian paha arvovaltatappio. Myös tapettujen sotilaiden vanhemmat alkaisivat kysellä, oliko heidän uhrauksensa turha.
Irakin sotaa on siis käytävä, koska sitä on käytävä.
Kaikki viisaat strategit tuntuvat olevan sitä mieltä, että bisneksessä pärjää se, joka sopeutuu muutoksiin nopeimmin. Täsmälleen samat neropatit vihaavat oman organisaationsa johtajia, jotka alkavat hämmentää työoloja uuteen uskoon.
Olenkin sitä mieltä, että muutaman poikkeuksellisen vikkelän johtajan muodostama Reippaiden Takinkääntäjien Veljeskunta on pahasti aliarvostettu.
Hyviä pointteja. Sopeutuminen on elintärkeää, mutta se kuluttaa yksilön ja organisaation energiaa.
Ketteryys pyrkii optimaaliseen tasapainoon kaaoksen ja kontrollin välillä. Tällöin muutokseen säännöllisesti käytettävän energian ja muutoksista saatavan hyödyn suhde optimoituu.
Jatkuva muutos on harvoin hyödyllistä, mutta säännöllinen muutos (sopivin aikavälein) on kriittisen tärkeää niin organisaation tuottavuuden parantamiseksi kuin oman puoluekannan tarkistamiseksi.
Kysymys lienee, kuinka usein eri tilanteissa on perinteisesti hyväksyttyä tai ihan vaan fiksua nopeuttaa tai hidastaa muutosten aikaväliä.
Nykyinen Sitran vetäjä Mikko Kosonen sanoi asiasta napakasti aikanaan Fast Strategy -kirjansa julkistustilaisuudessa. Hänen mielestään yritysten vaikeudet eivät niinkään johdu siitä, että siellä tehtäisiin vääriä asioita. Sen sijaan johtajat jatkavat aikanaan oikeiksi havaittuja töitä liian pitkään. Yrityksestä tulee menestyksensä vanki.
Tietysti Isot Päälliköt pelkäävät duunareiden vastaiskua!
Työntekijät ovat oppineet läksyn kantapään kautta. Jos on tulossa muutoksia, päitä alkaa putoilla ja kohta ollaan kaikki kortiston asiakkaita.
Ulosmarssin paikka vähintään!
Ei ihme jos suorittava porras jurnuttaa vastaan, kun tj alkaa jutella uudistuksista tms. levottomia.